Tervetuloa HTPS:ään

0 Johdanto

Helsingin Työväen Pursiseura ry

Työväen Pursi-seura perustettiin Helsinkiin 25.5.1925 mahdollistamaan kaikkien kansankerrosten veneilyharrastus. Nykyiseen muotoonsa Helsingin Työväen Pursiseura (HTPS) nimi muutettiin vuonna 1958. Seuran lippu vihittiin 20.6.1926.

Seura aloitti toimintansa Koirasaaressa, joka sittemmin jäi Laajasalon öljysataman laajennusten alle ja seuraavaksi osaksi Kruunuvuorenrannan kaupunginosaa. Seura sai kuitenkin vuonna 1930 vuokrattua kotisatamakseen Helsingin kaupungilta Pyysaaren, jossa toiminta on siitä lähtien jatkunut keskeytymättä. Entisessä huvilassa edelleen toimiva Pyysaaren ravintola avattiin vuonna 1952 uusittuna ja anniskeluoikeuksin palvelemaan Helsingin olympialaisten yleisöä ja urheilijoita. Monitoiminen vajarakennus tehtiin sen kylkeen pääosin talkootyönä 1970-luvun lopussa. Vuodesta 1985 alkaen on käytössä ollut silta Laajasalosta; siihen asti käytettiin yhteysvenettä Kulosaaresta. Oma tukikohta, Pursiniemi Porvoon saaristossa, hankittiin vuonna 1968 ja varusteltiin nykyiseen kuntoonsa 1980-luvulla.

Edelleenkin seura on sellaisten omatoimisten veneilijöiden yhteisö, joita ei haittaa autotien puuttuminen rantaan asti. Tämä omatoimisuus on hyvän yhteishengen ja edullisten kustannusten taustalla.

Seuran rekisterissä on toistasataa venettä, joista valtaosa on purjeveneitä ja noin neljännes moottoriveneitä. Vaikka seuran toimintamuodoissa kilpailutoiminnalla on näkyvä osa, vielä useamman jäsenen tavoitteet ovat matkaveneilyssä. Jatkuva menestys kaikilla veneilyn saroilla perustuu osin monipuoliseen koulutukseen, jota järjestetään junioreista kilpapurjehtijoihin saakka.

Työväen Urheiluliiton lisäksi seura kuuluu Suomen Purjehdus ja Veneily -keskusjärjestöön, jonka jäseneduista pääset nauttimaan seuran jäsenenä.

 

Tervetuloa Helsingin Työväen Pursiseuraan! Ajankohtaiset tiedotteet ja pysyvät ohjeet löydät seuran nettisivuilta htps.fi ja puheenaiheet jäsentenvälisestä Facebook-ryhmästä.


> Tervetuloa HTPS:ään

 

Facebook Suomen Purjehdus ja Veneily Työväen Urheiluliitto ry