Ravintola Pyysaari

Ravintola Pyysaaressa Mjud Metshevin muistonäyttely kesällä

Kesällä 2019 Pyysaaren ravintolassa Venäläisen akateemikon Mjud Metshevin (1929–2018) muistonäyttely. 

Suomessa Metshev tunnetaan lähinnä useista Kalevala-kuvituksistaan sekä herkistä maisemamaalauksistaan. Ensimmäinen Metshevin Kalevala ilmestyi Petroskoissa 1956 venäjänkielisenä 117 akvarellityötä käsittävänä laitoksena. Toinen Kalevala-kuvitus oli grafiikkaa ja ilmestyi 1975 suomenkielisenä laitoksena. Myöhemmin tämä kuvitus on ilmestynyt useina sekä suomen- että venäjänkielisinä laitoksina.

Nestorin kronikka ja WSOY:n kulttuuritekoMechev A Aino 1 350

Kalevalan maailmasta Metshev siirtyi Venäjän historian pariin ja ryhtyi kuvittamaan Nestorin kronikkaa, vanhinta venäläistä aikakirjaa. Metshevin kuvittama Nestorin kronikka ilmestyi vuonna 1991 Petroskoissa. Meillä WSOY teki merkittävän kulttuuriteon julkaisemalla vuonna 1994 Nestorin kronikan suomeksi Metshevin kuvin. Suomennos oli kaikkien aikojen ensimmäinen siitä huolimatta, että kronikassa on paljon tietoa suomalais-ugrilaisten kansojen entisistä asuinpaikoista ja yhteyksistä. 

 

Raamatun kuvitusta

Nestorin kronikan jälkeen taiteilija syventyi Raamatun maailmaan. Vuonna 2008 Metshevin vaikuttavasti kuvittama Evankeliumit näki päivän valon Petroskoissa. Tämä mahtava teos huomioitiin laajalti venäläisissä tiedotusvälineissä. Työ Uuden Testamentin parissa jatkui ja vuonna 2013 ilmestyi vielä Uusi Testamentti sisältäen Apostolien teot, kirjeet ja Ilmestyskirjan.

Näyttelyitä 

Mjud Metshev osallistui lukuisiin näyttelyihin niin kotimaassaan kuin ulkomailla. Suomessa hänen ensimmäinen näyttelynsä oli vuonna 1972 Hvitträskin taidemuseossa. Kalevalan juhlavuonna 1985 Metshevin töitä oli mukana Suomea kiertäneessä näyttelyssä. Tämän jälkeen taiteilijalla on ollut eri puolilla Suomea lukuisia yksityisnäyttelyitä Helsingistä aina Lappiin asti ja niissä on ollut esillä sekä maalauksia että edellä mainittujen teosten kuvituksia. Pyysaaren ravintolassa Metshevin töitä on ollut esillä vuosina 1996 ja 2009.  

Metshevin kuvitustöitä on ollut näyttelyissä Venäjän ja Suomen ohella mm. Frankfurt am Mainissa, Prahassa, Varsovassa, Bratislavassa, Lontoossa, Latinaisessa Amerikassa.

Taiteilijan suuri retrospektiivinen näyttely oli esillä Moskovassa talvella v.1999 sekä v.2009 Venäjän taideakatemian saleissa.

TPMetshevTaiteilijan töitä on hankittu moniin suuriin taidemuseoihin, mm. Tretjakovin galleria osti heti ensimmäisestä Kalevala-näyttelystä useita teoksia. Suomessa hänen töitään on mm. Suomen Pankissa sekä laajalti yksityiskokoelmissa.

Paavi Johannes Paavali II myönsi Metsheville hopeamitalin hänen Raamatun kuvituksistaan. Suomen valtio on palkinnut taiteilijan Kalevalan juhlavuoden mitalilla. Vuonna 2009  Metsheville myönnettiin Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan I lk ansioristi. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovutti ansioristin Metsheville tämän 80-vuotissyntymäpäivänä 31.8.2009 Ravintola Pyysaaressa. 

Muistonäyttely on esillä Pyysaaren ravintolassa 4.5.–27.9.2019

 

Ravintolan aukioloajat

Arkisin 16–22.30

Lauantaisin 12–22.30

Sunnuntaisin 12–21


Säävaraus

Facebook sivultamme voit tarkistaa myös mahdolliset poikkeavat aukioloajat sekä tapahtumat!

Ravintolan kalenteri

joulukuu 2019
M T K T P L S
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31
Ei tapahtumia

 

Facebook Suomen Purjehdus ja Veneily Työväen Urheiluliitto ry