Junnuleiri 2017

Junnuleiri-2010

HTPS:n kesäln "junnuleiri" järjestetään perinteiseen tapaan Pursiniemessä juhannuksen jälkeen, alkaen maanantaina 26.6.2017 kello 18 ja kestäen sunnuntaihin 2.7 klo 12 asti.

Leiri on tarkoitettu 7–16 vuotiaille lapsille ja nuorille, eikä aiempi purjehduskokemus ole välttämätöntä.

Jos sinulla ei ole aiempaa kokemusta tule opettelemaan perusteita junnuiltoina Pyysaareen tai osallistu ESST jollaleirille kesäkuun alussa.

Leirille otetaan enintään 25 junioria. Jos ilmoittautuneita tulee enemmän, etusijalla ovat seuran jäsenet ja ensimmäiseksi ilmoittautuneet. 

Leirillä opetellaan purjehdustaitoja optimisti- ja Zoom8-jollilla, solmuja, merikorttien lukua, suunnistamista ja monia muita tärkeitä merillä liikkujan perustaitoja. Kokeneemmille purjehtijoille järjestetään myös harjoituskilpailuja, sekä sääntö- ja taktiikkakoulutusta. Leirin aikana on mahdollista suorittaa vihreä ja sinen merkki mikäli on aiempaa purjehduskokemusta.

 

 

Nautimme päivittäin leirikeittiön tarjoaman maittavan aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Leirillä on telttamajoitus, joten jos sinulla on oma 2–3 hengen teltta ota se mukaan. Jos sinulla on oma jolla, voit tuoda myös sen leirille. Kuljetuksista voidaan tarvittaessa sopia erikseen.

Leirin hinta on jäsenille 160 € ja muille 190 €, joka sisältää liittymisen seuraan sekä Suomen Purjehdus ja Veneily-liiton jäsenyyden jonka myötä saat myös kaikki liiton jäsenedut (mm. purjehtijan vakuutus ja jäsenlehti). Sisarusalennus on 20 €.

Lataa tästä ilmoittautumislomake: RTF tai PDF

Tulosta tästä ilmoittautumislomake PDF tai RTF. Lomakkeen voi palauttaa siinä oleviin osoitteisiin.

Kysymyksiä leiristä voit esittää nuorisotoimikunnan jäsenille.

Kuvia aikaisemmilta leireiltä löydät mm. junnujen kuvagallerista

Junnukalenteri

syyskuu 2017
M T K T P L S
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30
ma syys 25 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke syys 27 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa

 

Facebook Suomen Purjehdus ja Veneily Työväen Urheiluliitto ry