Jollaleirit kesäkuun alussa

HTPS järjestää kaksi päiväleiriä Pyysaaressa kesäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Leirit sopivat vasta-alkajille ja perusteet jo omaaville.

Lasten purjehduskoulussa opitaan hallitsemaan purjejollaa itsenäisesti ja samalla saadaan hienoja kokemuksia luonnonläheisestä sekä monipuolisesta lajista. Kalustona kursseilla käytetään Optimisti- ja Zoom8-jollia.

Ohjaajina leireillä ja valmennuksissa toimivat SPV:n Junioriohjaajan koulutuksen käyneet nuoret sekä aikuiset. Nuoret ohjaajat ovat entisiä optimisti- ja zoom8-jollapurjehtijoita. Alkeiskurssin suorittaneet lapset ja nuoret voivat jatkaa harrastusta osallistumalla seuran viikoittain järjestämiin harjoituksiin. Harrastuksessa edistyessä voi osallistua myös eri tasoryhmien valmennusryhmiin ja kilpailuihin yhdessä seurakavereiden kanssa.

Ilmoittautuminen HTPS:n päiväleireille Pyysaareessa tapahtuu East Side Sailing Teamin sivustolla. Päiväleirin hinta on HTPS:n jäsenille 245 € ja muille 275 €, joka sisältää liittymisen seuraan, 1.vuoden jäsenmaksun, SPV:n jäsenyyden ja jäsenlehden, purjehtijan vakuutuksen, sekä oikeuden osallistua seuran viikkoharjoituksiin. Pursiniemen perinteisen kesäleirin ilmoittautuminen tapahtuu erillisellä lomakkeella, katso lisää kohdasta Junnuleiri.

East Side Sailing Team on kahdentoista itä-helsinkiläisen, sipoolaisen sekä vantaalaisen pursiseuran ja venekerhon yhteenliittymä.  Se tarjoaa toimialueellaan korkeatasoista purjehdusopetusta sekä -valmennusta lapsille ja nuorille. Toiminta koostuu itäisen Helsingin vesialueilla järjestettävistä kursseista, harjoituksista, valmennuksesta ja kilpailuista.

Junnukalenteri

heinäkuu 2017
M T K T P L S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31
ma elo 07 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke elo 09 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ma elo 14 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke elo 16 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ma elo 21 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke elo 23 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ma elo 28 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke elo 30 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ma syys 04 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa
ke syys 06 @17:30 - 08:00PM
Junnuilta Pyysaaressa

 

Facebook Suomen Purjehdus ja Veneily Työväen Urheiluliitto ry